Toimintakertomus 2014

LOUNAIS-HÄMEEN LINTUHARRASTAJAT ry

TOIMINTAKERTOMUS 2014

YLEISTÄ

Lounais-Hämeen Lintuharrastajat ry on BirdLife Suomi ry:n jäsenyhdistys. Yhdistyksen kotipaikka on Forssa. LHLH:n toiminta-alueeseen kuuluvat Forssa, Humppila, Jokioinen, Somero, Tammela, Urjala (on myös PiLY:n havaintojenkeruualuetta) ja Ypäjä. Toiminta eri osa-alueilla jatkui pääosin entiseen tapaan.

 

LINNUSTONSUOJELU

Yhdistys ruokki talvilintuja Jokioisten ja Forssan talviruokintapaikoilla. Päiväpetolinnuille rakennettiin tekopesiä (3) ja pöllöille (4) ja varpuslinnuille pönttöjä.

Eino Salolla oli hoidettavanaan +3 kv mehiläishaukka ja 1kv huuhkaja, jotka kumpikin vietiin Heinolan lintutarhaan. Hoidettavana oli myös 1 kv helmipöllö, joka vapautettiin muutaman päivän kuluttua. Lisäksi jouduttiin lopettamaan 1 kv tuulihaukka ja 2 kv lehtopöllö.

 

TUTKIMUKSET

Lintututkimusta ja -seurantaa suoritettiin edelleen aktiivisesti.

BirdLife Suomen vuoden lintu oli laulujoutsen, josta saatiin alueeltamme 21 pesimähavaintoa. Poikasia oli yhteensä 82.

Torronsuon IBA-alueen linnustoa kartoitettiin kesäkuussa yhtenä aamuna tehostetusti.

Petoruutuseurantaa jatkettiin vakioruudulla. SSP-projekti jatkui Jokioisten Lintupajussa ja pesäkorttitutkimus Ypäjällä. Talvilintulaskentoja tehtiin kaudella 2013–14 kahdeksalla vakioreitillä. Laskentakaudelle 2014–15 saatiin yksi reitti lisää.

Maakunnallisesti tärkeät lintualueet -hankkeeseen (MAALI-hanke) liittyen jatkettiin tarkkailua Jokioisten Pellilänsuolla, Someron Pajulan-Kapilon peltoalueella, Tammelan Pyhäjärven Hannulan- ja Pappilanlahdella sekä niiden lähisaarilla, Pehkijärvellä ja Forssan lentokentän pelloilla ja Loimalammilla.

Rengastustoiminta jatkui edellisvuosien tapaan. Rengastajien suorittamat rengastukset löytyvät Rengastustoimiston kotisivuilta osoitteesta https://rengastus.helsinki.fi/tuloksia/Rengastus.

Lounais-Hämeessä tavattujen selkärankaisten luettelo päivitettiin yhteistyössä Lounais-Hämeen luonnonsuojeluyhdistyksen kanssa.

TIEDOTUSTOIMINTA

Yhdistyksen tiedotustoiminta tapahtui Tiira-lehden, yhdistyksen kotisivujen ja Facebook-sivujen sekä sähköpostiviestien välityksellä. Vuoden aikana lähetettiin paikallisille tiedotusvälineille 3 tiedotetta.  Yhdistyksen jäseniä esiintyi mediassa muutaman kerran.

 

JÄSENET, HALLITUS JA TOIMIHENKILÖT

Yhdistyksen jäsenmäärä vuoden lopussa oli 124. Jäsenrekisterin pito ja jäsenmaksujen periminen oli BirdLife Suomen hoidettavana.

Yhdistyksen puheenjohtajana toimi Reijo Leino ja varapuheenjohtajana Eino Salo. Hallituksen muut jäsenet olivat Keijo Nurmiranta, Juha Oravainen ja Kauko Sippo.

Muut toimet jakautuivat seuraavasti: sihteeri Annika Tatterbach, taloudenhoitaja Juha Oravainen, toiminnantarkastajat Heikki Järvinen ja Pekka Virtanen (varalla Vesa ja Merja Toivonen), aluevastaava Kauko Sippo, kotisivuvastaavat Annika Tatterbach, Reijo Leino ja Jorma Kettunen, Facebook-vastaavat Kauko Sippo ja Annika Tatterbach, tiedotusvastaava Annika Tatterbach, linnustonsuojeluvastaava Jouko Alhainen, petolintuvastaava Eino Salo, vuoden lintu -vastaava Keijo Nurmiranta, IBA-aluevastaava Reijo Leino, retkikummit Reijo Leino, Eino Salo ja Reijo Voutilainen, retkivastaava Reijo Leino, yhdistyksen edustajat BirdLife Suomen edustajistossa Reijo Leino ja Ulla Leino, lehtiarkistonhoitaja Vesa Toivonen, Tiira-yhdistyskäyttäjät Annika Tatterbach, Jorma Kettunen, Kauko Sippo, Eino Salo, aluerariteettikomitean jäsenet Jorma Kettunen (pj.), Pekka Virtanen, Eino Salo, Juha Oravainen, Vesa Toivonen.

 

KOKOUKSET

Yhdistyksen virallisia kokouksia oli kaksi. Vuosikokous pidettiin Kuhalan koululla 26.3. ja paikalla oli 17 jäsentä. Syyskokouksessa Forssan Osuuspankin kokoustilassa 25.11. oli läsnä 15 henkilöä. Hallitus piti vuoden aikana kuusi kokousta, joista yksi oli sähköpostikokous. Kesäkuun hallituksen kokouksessa oli vieraana järjestökoordinaattori Inka Plit BirdLife Suomesta. Kokouksista laadittiin tiivistelmät kotisivuille. Joulukuussa pidettiin myös MAALI-hankkeen palaveri, jossa paikalla kuuden yhdistyksen jäsenen lisäksi oli hankekoordinaattori Timo Metsänen BirdLife Suomesta.

 

RETKET, RALLIT JA MUU TOIMINTA

6.1. Talvipinnaralli, mukana 19 henkeä kahdeksassa joukkueessa, jotka havaitsivat yhteensä 43 lajia. Voiton veivät Maili Sillanpää ja Asko Vainio 33 lajilla.

25.–26.1. BirdLife Suomen järjestämään pihabongaukseen osallistuttiin yhdistyksen alueella 128:lla pihalla, joilla havaittiin yhteensä 36 lajia keskiarvon oltua 7.2 lajia/piha.

28.1. Lintuilta Forssan luonnonhistoriallisella museolla. Illan pääteemana oli vuoden lintu laulujoutsen. Osallistujia 10 henkeä.

15.2. Yhdistys piti linturastia Kehräämön perhelauantaissa.

20.2. Lintuilta Forssan luonnonhistoriallisella museolla yhteistyössä Wahren-opiston luontokurssin kanssa. Illan aiheena olivat pöllöt ja paikalla oli 35 henkilöä.

23.3. Pöllöretkelle osallistui yhdeksän jäsentä.

26.3. Vuosikokous ja lintuilta Kuhalan koululla. Illan aikana kuunneltiin harvalukuisten ohimuuttajien ääniä ja tutustuttiin lajeihin, joita lähitulevaisuudessa voi mahdollisesti havaita Lounais-Hämeessä. Osallistujia oli 17.

29.4. Kevätmuuttoa seurattiin Tammelan Kaakkolammilla kahden tarkkailijan voimin.

22.4. Urjalaan Pirttilahden luonnonsuojelualueelle tehdylle kevätretkelle osallistui seitsemän jäsentä.

27.4. Huhtirallissa havaittiin 93 lajia. Joukkueita oli neljä ja niissä yhteensä yhdeksän jäsentä. Voiton vei Jorma Kettunen, joka havaitsi rallin aikana 78 lajia.

4.5. BirdLifen Suomen järjestämään Tornien taistoon osallistuttiin yhdistyksen alueella viidessä tornissa. Torneistamme paras lajisumma, 73, saatiin Kortejärven tornista.  

25.5. Ensimmäistä kertaa järjestettyyn yhdistyksen omaan Tornien taistoon osallistui yhdeksän henkilöä neljässä tornissa. Eniten lajeja, 57, havaittiin Salmistonmäen tornista.

6.–8.6. Koijärven tarkkailuviikonloppuun osallistui 2 tarkkailijaa havaiten 30 lajia.

7.–8.6. BirdLife Suomen järjestämään Pönttöbongaukseen osallistui yhdistyksen alueella 70 henkilöä.

11.6. IBA-laskenta Torronsuolla, mukana 7 henkilöä.

15.6. Lintu- ja kasviretkelle Pirttilahden luonnonsuojelualueelle osallistui viisi jäsentä.

17.8. Porin retkellä oli mukana 10 jäsentä.

23.8. Kesätapaamiseen Tammelan kunnan saunalle Pyhäjärven Papinnokkaan saapui 15 jäsentä.

20.–21.9. Syysmuuttoa seurattiin Lavansuolla ja Kiljamolla yhteensä yhdeksän tarkkailijan voimin.

25.–26.10. BirdLife Suomen Joutsenbongauksessa saatiin alueeltamme havaintoja 1653 laulujoutsenesta mahdolliset päällekkäishavainnot pois lukien. Havaituista yksilöistä 253 oli ensimmäisen kalenterivuoden lintuja.

26.10. Lokarallissa oli mukana 7 kisaajaa kolmessa joukkueessa havaiten yhteensä 55 lajia. Voittajia olivat Marja ja Jorma Kettunen sekä Tiina Rantanen 42 lajilla.

25.11. Syyskokous FSOP:n kokoustilassa; 15 jäsentä paikalla.

16.12. Parikymmentä henkeä kokoontui viettämään pikkujouluja Forssan Hevossiltaan.

Ensimmäistä kertaa järjestetyn Vuoden vika -kisan voitti Vesa Toivonen.

 

Lisäksi yhteistyössä Hämeen Luontokeskuksen kanssa:

20.3. Yhdistyksen petovastaava Eino Salo esitelmöi Hämeen luontokeskuksessa pöllöistä. Kuulijoita oli 55.

16.4. Linturetki Luontokeskuksen lähimaastoon, vetäjänä Reijo Leino. Retkelle osallistui 16 henkilöä ja lajeja havaittiin 17.

7.9. Luontokeskuksen koko perheen retkipäivä Tammelan Torronsuolla. Viiden jäsenen voimin pidetyllä LHLH:n linturastilla kävi 205 henkilöä.

Vuoden aikana yhdistyksen retkikummit järjestivät linturetkiä ja olivat pyydettäessä mukana useassa järjestetyssä tapahtumassa.

Huhtikuussa raivattiin maastoa Pellilänsuon tornin ympäriltä. Kesäkuun alussa korjattiin talkootyönä Salmistonmäen lintutornin kattoluukku (kaksi jäsentä osallistui). Marraskuussa viisi jäsentä korjasi Ypäjän Lavansuon tornia ja kaatoi tornin ympäriltä korkeimpia haapoja.

 

TALOUS

Tulot koostuivat jäsenmaksuista, korkotuloista ja BirdLife Suomen talkootuesta. Menoja aiheuttivat BirdLife Suomi ry:n jäsenmaksu, ympäristöministeriön lasku vaihemaakuntakaavan vahvistamisen päätösjäljennöksestä, kokoukset ja muut tilaisuudet, jäsenten muistamiset, kotisivut, linnunruuat, tiemaksu ja vakuutukset (kaukoputkivakuutus, lintutornien palovakuutus ja talkoovakuutus).