Toimintakertomus 2011

LOUNAIS-HÄMEEN LINTUHARRASTAJAT ry

TOIMINTAKERTOMUS 2011

YLEISTÄ

Lounais-Hämeen Lintuharrastajat ry on BirdLife Suomi ry:n jäsenyhdistys. Yhdistyksen kotipaikka on Forssa. Toiminta eri osa-alueilla jatkui pääosin entiseen tapaan. Lintupajun uusi torni valmistui maaliskuussa.

LINNUSTONSUOJELU

Kiimassuon ympäristöön suunniteltuun tuulivoimapuistoon liittyen annettiin lausunto Tammelan kunnan tuulivoimapuisto teemayleiskaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta ja Forssan kaupungille sekä Jokioisten ja Tammelan kunnille jätettiin lausunto tuulivoimapuisto teemayleiskaavaluonnoksesta.

Ympäristöministeriölle annettiin kommentti tuulivoimarakentamisen kaavoitusta, vaikutusten arviointia ja lupamenettelyä koskevasta ohjeistusehdotuksesta.  

Yhdistyksen alueella pesi tiettävästi ensi kerran niittysuohaukka. Pesinnän onnistuminen (2 lentopoikasta) varmistettiin korvaamalla viljelijälle heinämaan korjaamatta jättämisestä syntynyt menetys.

Yhdistys ruokki talvilintuja Jokioisten ja Forssan talviruokintapaikoilla. Eino Salolla oli hoidossa tuulihaukka (jouduttiin lopettamaan), kanahaukka (jouduttiin lopettamaan ja tehtiin rikosilmoitus) sekä huuhkaja (toimitettiin Ranuan Eläinpuistoon) ja Jouko Alhaisella 4 kurkea.

TUTKIMUKSET

Lintututkimusta ja -seurantaa suoritettiin edelleen aktiivisesti.

BirdLife Suomen vuoden lintu oli kuovi, josta alueeltamme tehtiin 134 havaintoilmoitusta 383 yksilöstä.

Petoruutuseurantaa (1:llä ruudulla)  jatkettiin.

Talvilintulaskentoja tehtiin 8:lla vakioreitillä 8 jäsenen toimesta.

Rengastustoiminta jatkui edellisvuosien tapaan. Haukanpoikasia merkittiin 57, joista suurin osa oli kana- ja tuulihaukkoja. Pöllönpoikasia rengastettiin 72. Niistä puolet oli varpuspöllöjä.  Aikuisia varpuspöllöjä rengastettiin 25 sekä lehto- ja viirupöllöjä 1 kumpaakin lajia. Alueellamme kontrolloitiin 12 aiemmin rengastettua varpuspöllöä ja 2 viirupöllöä. Isoja risupesiä ja haukan tekopesiä tarkastettiin 110 sekä pöllönpönttöjä 90 ja luonnonkoloja 6. Lisäksi rengastettiin tervapääskyjä 162 (pesäpoikasia 117 ja aikuisia 45) ja kontrolloitiin 54. Pesäpoikasena rengastettiin myös mm. kuoveja 10, töyhtöhyyppiä 61 ja varpuslintuja yli kolmesataa (esim. sinitiaisia 116 ja kottaraisia 115). Lintupajussa jatkui SSP (Sisämaan seurantapyynti). Värirenkaallisia kurkia kontrolloitiin alueellamme toistakymmentä.

TIEDOTUSTOIMINTA

Jäsenille lähetettiin vuoden aikana 3 tiedotetta. Tapahtumista ilmoitettiin myös Tiira-lehdessä ja yhdistyksen omalla nettisivustolla. Postitse lähetettävästä paperitiedotteesta päätettiin luopua ja vuoden 2012 alusta lähtien yhdistyksen tiedotustoiminta tapahtuu mahdollisia poikkeustapauksia lukuun ottamatta pelkästään Tiira-lehden ja nettisivuston avulla. Radioissa yhdistyksen jäseniä oli lähetyksissä mukana kymmenkunta kertaa (Jouko Alhainen) ja paikallislehtien artikkeleissa muutaman kerran.

JÄSENET, HALLITUS JA TOIMIHENKILÖT

Yhdistyksen jäsenmäärä vuoden lopussa oli 120. Jäsenrekisterin pito ja jäsenmaksujen periminen oli BirdLife Suomen hoidettavana.

Yhdistyksen puheenjohtajana toimi Reijo Leino ja varapuheenjohtajana Eino Salo. Hallituksen muut jäsenet olivat Oskari Härmä (erosi hallituksesta loppuvuodesta), Jorma Kettunen ja Annika Tatterbach.

Muut toimet jakautuivat seuraavasti: taloudenhoitaja Juha Oravainen, tilintarkastajat Heikki Järvinen ja Pekka Virtanen, varatilintarkastajat Vesa ja Merja Toivonen, tiedotus-, internet- ja talvilintuvastaava Jorma Kettunen, linnustonsuojeluvastaava Jouko Alhainen,  petolintuvastaava Eino Salo,  IBA-aluevastaava Oskari Härmä, retkikummit Oskari Härmä, Reijo Leino, Eino Salo, Reijo Voutilainen, retkivastaava Reijo Leino, FINNIBA-vastaavat Vesa Toivonen (Lintupaju), Tapio Tiirikainen (Torronsuo-Talpia-alue), Simo Veistola (Koijärvi), Jouko Alhainen (Kortejärvi), yhdistyksen  edustajat BirdLife Suomen edustajistossa Reijo Leino ja Eino Salo.

KOKOUKSET

Yhdistyksen virallisia kokouksia oli kaksi. Vuosikokous pidettiin 29.3. ja paikalla oli 14 jäsentä. Kokouksen yhteydessä FT Juha Tiainen piti esitelmän peltolinnuista. Syyskokouksessa 15.11. oli läsnä 11 henkilöä. Hallitus kokoontui vuoden aikana 6 kertaa. Yhdistyksen edustajat osallistuivat BirdLife Suomen edustajiston yhteen kokousviikonloppuun.

RETKET, RALLIT JA MUU TOIMINTA

10.1. Talvipinnaralli, mukana 15 henkeä 5:ssa joukkueessa, jotka havaitsivat yhteensä 36 lajia.                                              

29. – 30.1. BirdLife Suomen järjestämään pihabongaukseen osallistui yhdistyksen alueella 129 pihaa, joilla havaittiin yhteensä 39 lajia.

20.2. Turun retkellä oli mukana 7 osallistujaa.

22.3. Pöllöjenkuuntelun yleisöretkelle Luontokeskuksessa osallistui 34 henkilöä ja 8.4. yhdistyksen pöllöretkelle 8 kuuntelijaa.

17.4. Huhtirallissa havaittiin yhteensä 85 lajia 5 joukkueen ja 11 osallistujan voimin.

23. ja 24.4. Muutonseurantapäivinä yhteensä 11 jäsentä seurasi muuttoa Kiljamon luontotornissa, Ypäjän tornissa ja Kaakkolammilla.

27.4. Lintupajun uuden tornin avajaiset ja perinteinen iltaretki pidettiin 20 jäsenen ja Forssan Lehden toimittajan ja kuvaajan läsnä ollessa.

7.5. Tornien taistoon yhdistyksen joukkue (4 jäsentä+ 3 avustajaa) osallistui Kiljamon tornissa havaiten 45 lajia. Lisäksi kisattiin Lintupajun uudessa tornissa (3 jäsentä ja 50 lajia) ja Ypäjän tornissa (6 jäsentä ja 50 lajia). Pehkijärven tornilla kisailleessa joukkueessa (43 lajia) oli mukana 3 yhdistyksen jäsentä. Pellilänsuon tornilla kisasi turkulaisten harrastajien joukkue (59 lajia).

3. – 5.6. Koijärven tarkkailuviikonloppuun osallistui 7 jäsentä ja he havaitsivat 52 lajia.

11.6. Perustaja- ja kunniajäsen Jouko Alhaisen 60-vuotispäiville Kangasalan Pohtiolammilla osallistui 2 jäsentä.

20.8. Kesätapaamiseen Kuivajärven Sahrapirtillä osallistui 13 jäsentä.

24.-25.9. Syysmuuttoa seurattiin Lintupajun, Kiljamon ja Ypäjän torneilla sekä Kaakkolammilla (8 havainnoitsijaa).

23.10. Lokarallissa oli mukana 16 osallistujaa 7:ssä joukkueessa havaiten 59 lajia.

12.12. Yhdistyksen pikkujoulut vietettiin Hevossillan museotilan ravintolassa 20 jäsenen läsnä ollessa.

Lisäksi kevään ja kesän aikana yhdistyksen retkikummit järjestivät linturetkiä ja olivat pyydettäessä mukana useassa järjestetyssä tapahtumassa.

TALOUS

Tulot koostuivat jäsenmaksuista ja korkotuloista. Menoja aiheuttivat BirdLife Suomi ry:n jäsenmaksu, Lintupajun tornin rakennus, niittysuohaukan pesinnän suojelu, muistolahjoitus luonnonperintösäätiölle, ruokinta-automaatin hankinta, tiedotteiden postituskulut sekä kokoukset, pikkujoulut ja muut tilaisuudet.