Keskustelu

AnnikaKaularengastetut hanhet8.4.2018 19.37
Huomasin Tiirasta Vesan havainnoineen tänään kaularengastetun tundrahanhen Lintupajussa. Rengastustoimisto valisti minua viime vuonna, että kyseessä on hollantilaisvetoinen projekti. Kyseinen projekti on esittänyt toiveen, että havainnoitsijat ilmoittaisivat itse kyseiset hanhet suoraan heidän omaan nettipalveluunsa www.geese.org. Sivusto on englanninkielinen ja vaatii rekisteröitymisen.

Tein viime vuonna tunnuksen kyseiselle sivulle ja syötin Vesan hanhen tiedot järjestelmään. Selvisi, että hanhi on rengastettu vuonna 2012 Hollannissa, missä se näyttää kartan perusteella viettävän talvensa. Muutama havainto on myös kevätmuuttoreitiltä Puolasta ja Virosta.

Viime keväänä Lintupajussa vierailleesta kaularengastetusta tundrahanhesta on minun laittamani tiedon lisäksi vain yksi havainto Ukrainasta.

Tallensin viime keväänä myös Urjalassa havaitsemamme tundrametsähanhen koodin sivuille. Tämä yksilö on järjestelmän mukaan rengastettu Siperiassa. Se viettää havaintojen perusteella talvensa Saksan suunnalla. Viimeinen havainto on helmikuulta Pohjois-Saksasta.

Keijo Re: Kaularengastetut hanhet9.4.2018 13.30
Hyvä Annika, mielenkiintoista tietoa.

VesaRe: Kaularengastetut hanhet10.4.2018 7.08
Kiitos tiedoista Annika.!
En ole saanut aikaiseksi lähettää vielä edes viimevuotisia rengastietoja Rengastustoimistolle. Vahinko, kun Tiirassa ei ole värirenkaille omaa kohtaa,
josta tiedot menisivät suoraan museolle.

AnnikaRe: Kaularengastetut hanhet20.3.2021 21.50
Katsoin geese.orgista väliaikatietoja ylempänä kertomistani hanhista ja muutamasta muusta yksilöstä.

Vesan tundrahanhi (CJ4) huhtikuussa 2018 Lintupajussa
- ei havaintoja tämän jälkeen

Vuoden 2017 huhtikuussa Lintupajussa nähty tundrahanhi (R2)
- ei havaintoja tämän jälkeen.

Urjalassa huhtikuussa 2017 havaittu tundrametsähanhi (Y20):
- viettänyt talvet 2017-18, 2018-19 ja 2019-20 Saksassa ja Hollannissa
- havaittu huhtikuussa 2019 Kiteellä ja huhtikuussa 2020 Taipalsaarella

Huhtikuussa 2019 Lintupajussa nähty tundrahanhi (U89) on juuri viime viikolla nähty Saksassa.

Kahdesta muusta huhtikuussa 2019 Lintupajussa nähdystä tundrahanhesta (J32, P45) ei ole tämän jälkeen havaintoja.

AnnikaRe: Kaularengastetut hanhet6.4.2021 21.18
Lintupajussa viime viikolla pyörinyt metsähanhi UJC ilmoitettu eteenpäin. Siitä ei löydy mitään aiempaa tietoa.

Tänään Urjalan Vanhajärvellä uiskennelleet tundrametsähanhet CNP ja CUC myös ilmoitettu. Ne on rengastettu helmikuussa Hollannissa. CNP on nuori koiras ja CUC on vanha naaras ja linnut ovat sukua toisilleen.

Ilkka HakalaRe: Kaularengastetut hanhet19.6.2022 17.36
Hei,
Löysin naapuristanne Hämeenlinnan Iittalasta kaularengastetun tundrahanhen 18.4.2022. Syötin tiedot tuoreeltaan Geese.org-sivulle, ja sain linnun rengastushistorian ruudulle välittömästi (...ja me suomalaiset olemme kuulemma digimaailman edelläkävijöitä...). No niin. Otin kännykällä kuvan rengastushistoriasta, ja liitin Tiiraan samalla tavalla kuin minkä tahansa valokuvan. Löytyy siis sieltä, kiinnostuneille. Yt. Ilkka Hakala

AnnikaRe: Kaularengastetut hanhet1.5.2023 14.20
Kovin tarkasti samoja reittejä hanhet tuntuvat muuttavan. Näin tänään Haapajoella Jokioisilla kaularengastetun tundrametsähanhen, joka nähtiin Jokioisilla myös keväällä -21. Silloin Lintupajussa.



Vastaa viestiketjuun

Otsikko:*
Viesti:*
Lähettäjä:*
Sähköpostiosoite:
Lähetä vastaukset sähköpostiini: