Keskustelu

AnnikaLHLH:n Tiira-havainnot (terveisiä edarista)22.11.2021 19.43
BirdLifen (BL) edustajistoviikonlopun eli edarin lauantain 20.11. esitysten antiin kuuluivat mm. tietoisku alkavasta uudesta lintuatlaksesta, Tiira-lintutietopalvelun tilastoja ja asiantuntijaluento kosteikkojen tilasta ja suojelusta. Seurasin esitykset kotoa käsin.

Tiira-esityksestä jäi käteen muutama tilastotieto. Kun BL:n jäsenjärjestöjä vertailtiin, yhdistyksemme ei sijoittunut kärkikastiin havaintojen ilmoitusten määrässä/jäsen. Yrittäkäämme siis reipastua havaintojen kirjaamisessa Tiiraan. LHLH löytyi kuitenkin kunniakkaalta sijalta kolme, kun tarkasteltiin tämän vuoden havaintoja, joihin on merkitty havainnoijan paikan lisäksi linnun paikka. LHLH:n havainnoissa 40 prosentissa oli linnun paikka merkittynä. (Parhaimmalla yhdistyksellä 46 %, heikoimmalla 8,5 %, mediaani 22 %). Hyvä me! Jatketaan samaan malliin. Linnun paikan tietäminen on tärkeää mm. joissain suojeluasioissa tai esim. kaavoituksia tehtäessä.

Jälleen muistutettiin myös siitä, että lintuja ei saisi summata isolta alueelta samaan havaintoon. Tämä koskee mm. yölaulajaretkiä ja talvilintulaskentoja. Nyrkkisääntönä voi pitää sitä, että jos ei näe lintuja samasta pisteestä, niistä pitäisi tehdä omat havainnot. Summailmoitukset hukkaavat informaatiota ja vaikeuttavat havaintojen käyttöä.



Vastaa viestiketjuun

Otsikko:*
Viesti:*
Lähettäjä:*
Sähköpostiosoite:
Lähetä vastaukset sähköpostiini: