Keskustelu

AnnikaKaivataan sihteeriä ja aluevastaavaa28.12.2024 13.08
Yhdistyksen tehtävät kasaantuvat tällä hetkellä muutamalle henkilölle ja kaipaammekin kovasti lisää henkilöitä mukaan toimintaa pyörittämään. Tällä hetkellä tarvetta olisi sihteerille ja aluevastaavalle.

Sihteeri osallistuu hallituksen kokouksiin ja hänen tehtäviinsä kuuluu hallituksen ja yhdistyksen kokousten pöytäkirjojen sekä toimintasuunnitelman ja -kertomuksen puhtaaksi kirjoittaminen. Lisäksi vuoden mittaan voi tulla erilaisia kyselyjä, joihin sihteeri vastaa. Hallituksen kokoukset on viimeiset pari vuotta pidetty Teams-kokouksina eli osallistuminen niihin on vaivatonta.

Aluevastaava tekee erilaisia koonteja. Lähinnä kyseessä on kaksi Linnut-vuosikirjaan tulevaa koontia: harvalukuiset linnut ja pikkuharvinaisuudet. Näistä ensimmäinen on melko isotöinen, mutta jälkimmäinen syntyy vähällä. Koonnit tehdään Tiiran avulla.

Sihteerinä toiminut Ulla sekä aluevastaavana toiminut Kauko osaavat vastata mahdollisiin kysymyksiin näistä luottamustoimista.

AnnikaRe: Kaivataan sihteeriä ja aluevastaavaa17.1.2025 18.54
Koska vapaaehtoisia ei ilmaantunut, Ulla jatkaa sihteerinä. Oskari on uusi aluevastaava. Joitakin muutoksia tuli myös muihin tehtäviin. Päivitetyt toimihenkilötiedot löytyvät sivulta YHDISTYS -> toimihenkilöt.

Tapahtumat-sivulle on lisätty vuoden tapahtumat. Joidenkin tapahtumien päivämäärät ja tarkemmat sisällöt päivittyvät myöhemmin.



Vastaa viestiketjuun

Otsikko:*
Viesti:*
Lähettäjä:*
Sähköpostiosoite:
Lähetä vastaukset sähköpostiini: