Pöllöretki

14.02.2017

Yhdistyksen tämän vuoden eka pöllönkuuntelu-reissu tehtiin todella ihanteellisella kelillä.Aurinko paistoi upeasti laskuunsa saakka ja "föön"-
tuulikin oli tyyntynyt. Mukana matkassa olivat:Aila, Anja,Antti,Hannu-Matti ja allekirjoittanut..Eka pysähdyksemme oli Humppilan Sirossa,jossa jalkauduimme n.klo17.30 Paikalliset koirat aloittivat haukku ja ulvontakonserttinsa n.17.45
Arvatenkin ne kuulivat pöllön, mitä taas me emme, johtuen louskuleukojen haukusta.. Koirien haukun vähän laantuessa kuulimme lehtopöllön kutsuhuutoa Humppilan suunnasta.Aikamme kuunneltuamme siirryimme autolla lähemmäksi.Koirien haukkukonsertti yltyi taas niin kovaksi ettei lehtopöllön tarkempi paikantaminen ollut mahdollista.Soitto veljelleni Humppilan Kalhuun,ja saimme kuulla helmarin olevan juuri äänessä lähellä velimiehen taloa...Kiireesti hurautimme paikalle ja siellä saimmekin kuulla sellaista huutelusonaattia,kahden innokkaan koiraan esittämänä,ettei oo tullu ennen kuultua.Koiraat olivat paikoitellen vain muutaman kymmenen metrin päässä toisistaan.Reilun puolituntia sitä kuuntelimme, ja sinne ne jäivät vielä huutelemaan kun n.klo19.35 jatkoimme matkaa kohti Jokioisilla olevaa huuhkaja- reviiriä.Matkalla sinne R.Leino soitti Matkusta, ja kysyi olisimmeko halukkaita tulla kuuntelemaan lehtopöllöä sinne...Kiitimme kohteliaasti,ja kerroimme jo kuullut havaintomme lisäten, että mahdollinen viirupöllön huutelu Matkussa saisi meidät kyllä paikalle.. Jokioisille saavuttuamme jalkauduimme autosta. Ja n.vajaan kymmenen minuutin kuluttua klo20.n paikkeilla reviirin huuhkajakoiras aloitti kumean huhuilunsa.Johon hetkeä myöhemmin naarashyypiä alkoi vastailla karhealla kerjäysäänellä!Olimme kuulevinamme Forssan suunnasta kolmannenkin linnun etäisesti ..Todella taianomainen onnistunut ilta.. Kiitos kaikille osallistuneille!

Teksti: Eino Salo

02.03.2024Maaliskuun lintukävely 2024
29.02.2024Helmikuun lintuilta 28.2.
26.02.2024Tammikuun lintuilta 23.1.
06.01.2024Loppiaisralli 6.1.2024
27.11.2023Pikkujoulut Jokioisilla 24.11.2023
10.11.2023Syyskokous 9.11.2023
01.10.2023Lokaralli Jokioisilla 1.10.
30.09.2023Syyskuun lintukävely 2023
05.08.2023Kesätapaaminen
06.05.2023Tornien Taisto 2023
22.04.2023Huhtiralli
14.04.2023Huhtikuun lintuilta
26.03.2023Vuosikokous ja maaliskuun lintuilta 23.3.
17.02.2023Helmikuun lintuilta 15.2.
07.01.2023Loppiaisralli 6.1.2023
25.11.2022Syyskokous 24.11.
02.10.2022Lokaralli Ypäjällä 1.10.2022
26.05.2022Yölaulajaretki, Somero
07.05.2022Tornien Taisto 2022
23.04.2022Huhtiralli Tammelassa 23.4.
13.04.2022Huhtikuun lintuilta
24.03.2022Kevätkokous 24.3.
21.02.2022Pellilänsuon puustoa raivattu
06.01.2022Loppiaisralli 6.1.2022
27.11.2021Pikkujoulut 26.11.
27.11.2021Syyskokous 25.11. ja hallituksen kokous 24.11.
03.10.2021Lokaralli Humppilassa 3.10.2021
04.09.2021Hallituksen kokous 2.9.
24.04.2021Huhtiralli Someron alueella
24.03.2021Vuosikokous
06.01.2021Loppiaisralli 6.1.2021
14.12.2020Pellilänsuon talkoot
25.10.2020Humppilan lintukävely
04.10.2020Lokaralli 4.10.
03.10.2020EBW-tornipäivystys
22.09.2020Vuosi- ja syyskokous
02.07.2020Hallituksen kokous
29.05.2020Koijärvitarkkailuvuorokausi
18.04.2020Huhtiralli 18.4.2020
07.03.2020Matkun lintukävely
02.03.2020Talvilinnut 2019/2020
20.02.2020Helmikuun lintuilta
17.02.2020Pöllöretki 13.2.2020
29.01.2020Tammikuun lintuilta
27.01.2020ARK:n kokous 25.1.
12.01.2020Hallituksen kokous
05.01.2020Talvipinnaralli
31.12.2019Vuoden vika 2019
29.11.2019Pikkujoulut
20.11.2019Syyskokous
13.11.2019Hallituksen kokous
06.10.2019Lokaralli
19.09.2019Hallituksen kokous
01.09.2019Porin retki
17.08.2019Kesätapaaminen
08.08.2019Hallituksen kokous
02.06.2019Koijärvitarkkailuviikonloppu
26.05.2019Porkkalanniemen retki
04.05.2019Tornien Taisto
27.04.2019Huhtiralli
23.04.2019Huhtikuun lintuilta
24.03.2019Pöllöretki
20.03.2019Vuosikokous + Maaliskuun lintuilta
19.02.2019Helmikuun lintuilta
29.01.2019Tammikuun lintuilta
06.01.2019Loppiaisralli
30.11.2018Pikkujoulut
22.11.2018Syyskokous
28.10.2018Lokaralli 28.10.2018
25.08.2018Kesätapaaminen
16.08.2018Porin retki 12.8.2018
07.06.20182. Yölaulajaretki
03.06.2018Koijärvitarkkailu
28.05.20181. Yölaulajaretki
19.05.2018LHLH:n Tornien Taisto
05.05.2018Tornien Taisto
24.04.2018Huhtikuun lintuilta
22.04.2018Huhtiralli
20.03.2018Vuosikokous ja maaliskuun lintuilta
20.02.2018Helmikuun lintuilta
29.01.2018Tammikuun lintuilta
17.01.2018Järjestäytymiskokous
07.01.2018Talvipinnaralli 7.1.2018
08.12.2017Pikkujoulut
29.11.2017Syyskokous
02.11.2017Yhdistystapaaminen
22.10.2017Lokaralli Somero 22.10.2017
22.08.2017Iltaretki Sammalistonsuolle
19.08.2017Kesätapaaminen
17.06.2017Yölaulajaretki
04.06.2017Koijärvitarkkailu
20.05.2017LHLH:n Tornien Taisto
06.05.2017Tornien Taisto
24.04.2017Huhtiralli 23.4.2017
22.03.2017Vuosikokous ja lintuilta
22.02.2017Helmikuun lintuilta
14.02.2017Pöllöretki
04.02.2017Koskikarapäivä
17.01.2017Tammikuun lintuilta
17.01.2017Hallituksen kokous

Näytä lisää »