1. Yölaulajaretki

Share |
28.05.2018

Lyhyellä varoitusajalla saimme kokoon autollisen yölaulajia etsimään. (Anja, Aila, Ulla ja Reijo)

Ensimmäinen kohde oli Salmistonmäki ja laskuojan silta. Kävelimme suoraan sillalle ja kuuntelimme hetken siinä. Luhdalta kuului luhtahuitti ja jokivarren pajukoista satakieliä kaikkiaan kolme. Sarvipöllö lensi äänettömästi Salmistonmäelle päin.

Sukulassa Talpianjärven pohjoisreunalla pysähdyimme parissa kohdassa. Ensimmäisessä ei kuultu käkeä enempää mutta toisessa alkoi tapahtua. Tien ja rannan välimaastossa sirisi viitasirkkalintu ja kuin tilauksesta opettelumielessä toisella puolen tietä pensassirkkalintu! Pari seurueestamme kuuli luhtahuitin jostain järveltä päin. Viitakerttunen oli myös äänessä.

Luodesuolla kuunneltiin luhtakerttusen toivossa mutta hiljaista oli. Äijänsuontiellä kuului töyhtöhyyppien huutelua ja pellolla soidinsi yksinäinen teerikukko. Pikainen pysähdys Kiljamon parkkipaikalla ei tuonut mitään mutta viimeisellä pysähdyksellä Talpianjärven laskuojan luona kuului taas pensassirkkalintu.

Reisussa olimme 22.30 - 2.00 välisen ajan ja kyllähän retki onnistuneeksi katsottiin. Kelikin vallan mainio; tyyntä ja liki täytenä loimottanut täysikuu.

20.03.2019Vuosikokous + Maaliskuun lintuilta
19.02.2019Helmikuun lintuilta
29.01.2019Tammikuun lintuilta
06.01.2019Loppiaisralli
30.11.2018Pikkujoulut
22.11.2018Syyskokous
28.10.2018Lokaralli 28.10.2018
25.08.2018Kesätapaaminen
16.08.2018Porin retki 12.8.2018
07.06.20182. Yölaulajaretki

Siirry arkistoon »