Tornien Taisto 202207.05.2022
Taistoon päästiin taas kahden välivuoden jälkeen, kun pakollisen aselevon aiheuttamaan Covid-19-pandemiaan liittyvät liikkumis- ja kokoontumisrajoitukset poistettiin. Mukana taistossa oli 306 tornia ja yhtenä näistä Urjalan Kortejärven torni, jossa LHLH:n edustusjoukkue yritti pysytellä lämpimänä samalla kun yritti havaita mahdollisimman monta lintulajia. Tarkempi päämäärä oli havaita 70 lajia, joka olisi sivunnut vanhaa ennätystämme tai jopa 71, mikä olisi ollut uusi ennätys. Lähelle pääsimme eli 69 lajiin. Ensi vuonna sitten. Tällä tuloksella sijoituksemme oli 149. Mainittakoon vielä, että kisan puolivälissä klo 9.00 lajimäärämme oli jo 62. Varsin viileäähän siellä taas oli. Urjalan Sanomat teki tapahtuneesta jutun ja siihen liittyvässä valokuvassa on kaikilla tiukasti pipot päässä. Toimittaja esitti kaksi ennen kysymätöntä kysymystä, jotka ainakin mieltä lämmittivät. - Onko Tornien Taisto teille vuoden tärkein lintutapahtuma? - Noo, tärkeimpiä ainakin, tästä on tullut meille jo perinne. (Kilin kellot, ONHAN se tärkein!) - Mitä teillä on eväänä? (!) Mainitun median lisäksi tornissa piipahti neljä ihmistä eli isommin ei opastusta tehty (mihin aina varaudumme) Harvinaisimmiksi lajeiksi (BL kysyy nämä aina) nimesimme Harmaasorsan ja Mustavariksen. Merimetsoakin mietimme. Vuoden lintua, naurulokkia, havaitsimme 5 lintua. Joukkueen muodostivat Marko Järvenpää, Ulla ja Reijo Leino, Keijo Nurmiranta, Kimmo Sihvonen (tarkkailijajäsen) ja Marko Virkki.
|
06.05.2023 | Tornien Taisto 2023 |
22.04.2023 | Huhtiralli |
14.04.2023 | Huhtikuun lintuilta |
26.03.2023 | Vuosikokous ja maaliskuun lintuilta 23.3. |
17.02.2023 | Helmikuun lintuilta 15.2. |
07.01.2023 | Loppiaisralli 6.1.2023 |
25.11.2022 | Syyskokous 24.11. |
02.10.2022 | Lokaralli Ypäjällä 1.10.2022 |
26.05.2022 | Yölaulajaretki, Somero |
07.05.2022 | Tornien Taisto 2022 |
Siirry arkistoon » |