Huhtikuun lintuilta

11.04.2025

Sääennustukset olivat mahdollisesti houkutelleet väkeä jäämään kotiin, kun perinteiseen Pehkijärven lintuiltaan saapui vain 11 henkeä, mikä on huomattavasti vähemmän kuin mitä yleensä on paikalla ollut. Lähes puolet paikalla olijoista olivat ei - jäseniä ja heidän kysymyksiin linnuista, lintupaikoista ja harrastusvälineistä pyrimme vastaamaan mahdollisimman hyvin. Toivon mukaan tässä onnistuimme - sellainen vaikutelma ainakin jäi. 

Ohessa seurattiin tietysti järven lintuelämää ja laitettiin lopulta nuotiokin palamaan. Metsäpalovaroituskin raukesi juuri sopivasti. 

Ja se sää. Tornissa oli miltei tyyntä, mikä on hyvin harvinaista. Lännen suunnasta porottanut aurinko kuitenkin söi näkyvyyttä pahoin juuri siihen suuntaan ja siellähän niitä lintuja tietysti olisi ollut. 

Seuraavat lajit illan aikana saatiin ruksia havaintolistaan: Haapana, harmaalokki, hippiäinen, jouhisorsa, kalalokki, kanadanhanhi, kaulushaikara, keltasirkku, korppi, kuovi, kurki, kuusitiainen, laulujoutsen, merikotka, metsähanhi, mustarastas, pajusirkku, peippo, ruskosuohaukka, sepelkyyhky, sinisorsa, sinitiainen, talitiainen, tavi, telkkä, tukkasotka, tundrahanhi, töyhtöhyyppä, uivelo ja varis. Kaikkiaan 30 lintulajia. 

Kirjoitti Reijo

26.04.2025Huhtiralli Humppilassa
11.04.2025Huhtikuun lintuilta
26.03.2025Maaliskuun lintuilta ja kevätkokous 26.3.
19.02.2025Helmikuun lintuilta 19.2.
22.01.2025Tammikuun lintuilta 22.1.
04.01.2025Talviralli 4.1.2025
22.11.2024Pikkujoulut Forssassa
06.11.2024Syyskokous 6.11.2024
05.10.2024Lokaralli Somerolla
27.05.2024Lintukävely Linikkalanlammin ympäristössä

Siirry arkistoon »