Keskustelu

Keijo Nurmirantapellilän naurulokit7.5.2012 20.25
Missä ovat pellilänsuon naurulokit?
Kävin tänään (7.5)tornissa niin kaksi naurulokkia kaarteli
hetken aikaa kunnes häipyivät.

AnnikaRe: pellilän naurulokit7.5.2012 22.44
Kävin siellä tasan viikko sitten ja silloin siellä oli vielä ihan kunnon rääkynä, vähintään sata naurulokkia.

Juha Re: pellilän naurulokit8.5.2012 13.35
Eilen ihmeteltiin samaa Toivosen Vesan kanssa. Me tulimme siihen tulokseen, että vesi on noussut jonkin verran ja ehkä pesien alut rupesivat kastumaan. Toivottavasti lokit vielä palaavat maisemiin.

OskariRe: pellilän naurulokit9.5.2012 17.46
Voihan siellä olla tapahtunut vastaava juttu kuin silloin aikanaan joitakin vuosia sitten (2002), kun Pellilänsuon lokit häippäsivät yllättäen vaikka pesien rakennus oli oli pitkällä. Syy tais jäädä silloinkin selvittämättä.

Vesa ToivonenRe: pellilän naurulokit22.5.2012 21.23
Satakunta naurulokkia palannut

Eino SaloRe: pellilän naurulokit23.5.2012 12.42
Hieno juttu, et ovat palanneet..

Jyrki HolopainenKuiva-Pyhä järven naurulokeista.27.5.2012 18.06
Olen myös harrastanut naurulokkipohdintaa tänä keväänä. Muutamia vuosia sitten Venesillanlahdella oli vielä toimiva yhdyskunta, Mutta ilmeisesti maisemaharvennuksen myötä lokit häiriintyivät ja siirtyivät Saaren laidunrantaan. Tänä vuonna vesi on niin korkealla, että laidunrannassa vain hengailee naurulokkiporukka.

Tänä vuonna (23.5) Kiersin ensimmäisen kerran Pyhäjärven soutaen. Pappilanlahdella "törmäsin" kolmeen naurulokkiporukkaan joista kaikki olivat hyvin pesivän oloisia. Kahdessa oli 250 yksilöä ja yhdessä 120, yht siis 620 yksilöä. Arviot ovat hyvin maltillisia. Eli onko Pappilanlahti kerännyt ne lokit, jotka korkean vedenpinnan takia eivät muualla kykene pesimään? Ja pesivätkö ne ylipäätään? Pitänee tehdä vielä toinen reissu vähän myöhemmin. Miten tänä vuonna menee alueen muilla suurilla lokkiyhdyskunnilla?

Vesa ToivonenRe: pellilän naurulokit19.6.2012 10.56
Pellilänsuolla yksi! pieni naurulokin poikanen ja yksi hautova emo.



Vastaa viestiketjuun

Otsikko:*
Viesti:*
Lähettäjä:*
Sähköpostiosoite:
Lähetä vastaukset sähköpostiini: