Keskustelu
| Kauko Sippo | Pikkujoulu | 17.12.2013 17.59 |
| Tänä vuonna ei ole pikkujouluja. Ei saatu aikaiseksi. Asiasta on kenttäolosuhteissa jo saatu runsaasti negatiivista palautetta. Tässä olisi nyt tilaisuus purkaa tuntojaan ja ajatuksiaan asian tiimoilta. |
||
| Annika | Re: Pikkujoulu | 20.12.2013 15.50 |
| Mulla ei ole mitään tarvetta avautua asiasta, lähinnä olen ihmetellyt, miksi eniten porukkaa vetänyt tapahtuma jätettiin pois ohjelmasta. Sekin selvisi nyt Kaukon viestistä. Pyytäkää apua, jos järjestäminen ensi vuonnakin tuntuu ylivoimaiselta. |
||
| Reijo Leino | Re: Pikkujoulu | 21.12.2013 11.18 |
| Laiskuutta enemmän painoi päätöksessä taloustilanne, järjestäminen olisi toki onnistunut. Samalla kun päätettiin olla järjestämättä pikkujoulua, päätettiin se järjestää taas ensi vuonna. |
||
| Juha | Re: Pikkujoulu | 21.12.2013 15.44 |
| Taitaa olla niin, että pikkujoulu olisi onnistunut ilman yhdistyksen taloudellista tukeakin, mikä nyt ei ole ollutkaan suuren suuri. Yhteisen mukavan illan viettäminen jouluisissa merkeissä olisi omakustanteisenakin koonnut varmaan lähes perinteisen joukon lintuharrastajia. Paikan ja menun valinnalla olisi saatu hintaa sopivalle tasolle. Ei anneta periksi ensi kerralla. |
||

