Huhtiralli

Share |
22.04.2018

Huhtiralli kisattiin pilvisessä ja lähes poutaisessa säässä Humppilan kunnan alueella. Rallin rajaaminen yhden kunnan alueelle nostatti kiitosta kisailijoiden keskuudessa. Kisailun kannalta hyväksi katsottiin myös rallikunta, joka on jäänyt vähemmälle huomiolle. Lintujen lisäksi etsittiin näin myös lintupaikkoja! Joukkueiden liikkuessa eri puolilla Humppilaa jäi ässälajeja (tuloksissa suluissa) joka joukkueen kuvitteelliseen haaviin.

Kisailuun osallistui viisi joukkuetta, joissa kisaajia oli yhteensä 13. Purkutilaisuuteen osallistuivat myös Heidi ja Kauko Sippo, joista Heidi toimi kuvaajana ja Kauko tuomaroi tulosten purun julistaen seuraavan tuloksen:

1. Minna Aarnio ja Jukka Reinikainen 64 lajia (kapustarinta, kuikka ja selkälokki)

2. Annika Tatterbach, Aila Tuomi ja Marko Järvenpää 58 lajia (kivitasku)

3. Nina Anttila ( 9.45 - 13.00) ja Reijo Leino 54 lajia (ampuhaukka ja haapana)

4. Teija Hämäläinen, Milla Malin ja Pekka Virtanen 53 lajia (pajusirkku ja valkoposkihanhi)

5. Heikki Niininen, Juha Oravainen ja Vesa Toivonen 51 lajia (metso)

Kiertopalkinto jäi edelleen Minnan ja Jukan haltuun heidän puolustaessaan viimevuotista voittoaan. Lisäksi Heikki Niininen lahjoitti kaksi puista lintua, jotka päätettiin luovuttaa rallin noviiseille Millalle ja Ninalle. (Nina katsottiin noviisiksi, vaikka olikin jo toista kertaa rallissa mukana)

Rallissa havaitut lintulajit (aakkosjärjestyksessä):

Ampuhaukka, fasaani, haapana (VU), harakka, harmaalokki, harmaapäätikka, hemppo, hiirihaukka (VU), hippiäinen, hömötiainen(VU), isokoskelo (VU), isokäpylintu, järripeippo, kalalokki, kanahaukka (NT), kapustarinta, keltasirkku, kesykyyhky, kiuru, kivitasku (NT), korppi, kottarainen, kuikka, kulorastas, kuovi (NT), kurki, kuusitiainen, käpytikka, laulujoutsen, laulurastas, metso, metsähanhi (VU), metsäkirvinen, metsäviklo, mustarastas, naakka, naurulokki (VU), niittykirvinen (NT), närhi, pajulintu, pajusirkku (VU), palokärki, peippo, peukaloinen, pikkukäpylintu, pikkuvarpunen, punakylkirastas, punarinta, punatulkku (VU), puukiipijä, pyy (VU), rautiainen, räkättirastas, selkälokki (EN), sepelkyyhky, sinisorsa, sinitiainen, taivaanvuohi (VU), talitiainen, tavi, teeri, telkkä, tikli, tilhi, tiltaltti, tukkasotka (EN), tundrahanhi, tuulihaukka, töyhtöhyyppä, töyhtötiainen (VU), urpiainen, uuttukyyhky, valkoposkihanhi, varis, varpunen (VU), varpushaukka, viherpeippo (VU), vihervarpunen ja västäräkki.

Yhteensä 79 lintulajia.

EN = Erittäin uhanalainen

VU = Vaarantunut

Huhtirallin_2018_voittajat.JPG

NT = Silmällä pidettävä

(Birdlife Suomi, Suomen lintujen uhanalaisuusarvio 2016)

 

                                                                     Kuva : Heidi Sippo

16.08.2018Porin retki 12.8.2018
07.06.20182. Yölaulajaretki
03.06.2018Koijärvitarkkailu
28.05.20181. Yölaulajaretki
19.05.2018LHLH:n Tornien Taisto
05.05.2018Tornien Taisto
24.04.2018Huhtikuun lintuilta
22.04.2018Huhtiralli
20.03.2018Vuosikokous ja maaliskuun lintuilta
20.02.2018Helmikuun lintuilta

Siirry arkistoon »